Pohjalliset -vanha keksintö, meidän uutuus!

05.11.2020
Pohjallisia on käytetty erilaisten vaivojen hoitoon jo noin sadan vuoden ajan. Alkujaan ne saattoivat olla metallista tai puusta valmistettuja. Onneksi nykyään materiaalit ovat kehittyneet, ja pohjallisista saadaan jo mukavan tuntuisia, melko ohuita ja huomaamattomia.


Minkälaisiin vaivoihin pohjallisia useimmiten valmistetaan?

Pohjallisia voidaan käyttää esimerkiksi ylipronaation, vasaravarpaiden, mortonin neurooman sekä erilaisten kantapään kiputilojen hoitoon. Jos kantapää tai päkiän alueen rasvapatja on rappeutunut tai ohentunut ja se aiheuttaa kipua voidaan sitä hoitaa iskua vaimentavalla pohjallisella. Pohjallista voidaan myös käyttää keventämään jotakin tiettyä aluetta jalkapohjassa, johon tulee huomattavasti painetta ja sitä kautta jatkuvasti känsä tai haava.


Pohjallisten tarkoitus on ohjata jalkaterän luontaista toimintaa estämättä kuitenkaan kokonaan jalkaterän omaa liikkuvuutta. Joissakin tilanteissa voidaan tehdä myös jäykemmät pohjalliset, jotka immobilisoivat nivelten liikkuvuuksia jos siihen on tarvetta.


Ennen pohjallisten valmistusta ja suunnittelua tehdään yksilöllinen alaraaja-analyysi, ja mietitään yhdessä asiakkaan kanssa ovatko pohjalliset paras hoitovaihtoehto. Joissain tapauksissa voidaan pohjallisten lisäksi suositella toiminnallista harjoittelua.


Ennen pohjallisten valmistusta tarkistetaan myös asiakkaan kanssa kengät, joihin pohjalliset mahdollisesti tulisivat sillä pohjallinen vie aina jonkin verran tilaa kengästä. Jos kenkä on valmiiksi liian pieni jalkaan, pohjallisen lisääminen kenkään voi tuoda lisää vaivoja jalkoihin. Lisäksi jos jalka on kengän sisällä jo valmiiksi epäedullisessa asennossa eivät toiminnot korjaannu pelkillä pohjallisilla.


Yksilölliset pikapohjalliset nyt vain 180 e/pari.

( Hinta sisältää ensikäynnin 60 min, jossa tehdään alaraajojen tutkimukset pohjallisia varten, sekä sovituskäynnin 30 min.)

Pohjallisissa on 3 kk takuuaika, jolloin pohjalliseen on mahdollista tehdä muutostöitä maksutta.