Ikääntymisen tuomat muutokset alaraajoihin

12.10.2020

Ikääntyminen tuo kaikenlaisia muutoksia mukanaan, niinkuin jokainen vaihe elämässä tuo. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan ikääntymisen tuomia muutoksia alaraajoihin ja sitä kautta koko kehon hyvinvointiin. Ikääntymiseen liittyy usein lihasvoimien heikkeneminen ja sitä kautta tasapainon huononeminen. Verenkierron heikkeneminen alaraajoissa, nivelten liikelaajuuksien pieneneminen, nivelrikko, osteoporoosi ja erilaiset iho-ja kynsimuutokset ovat myös tuttuja monelle ikääntyneelle. Kohonnut painoindeksi on yhteydessä alaraajavaivoihin, kuten päkiän alueen kipuihin, kantakipuun ja jännetulehduksiin.


Ylipaino lisää merkittävästi esimerkiksi polven nivelrikon riskiä. Mitä enemmän ihmisellä on painoa, sitä enemmän jalkapohjaan kohdistuu painetta ja tämä muuttaa kävelynmallia sekä jalkaterän rakennetta. Jalkaterän levitessä sisäkaari madaltuu entisestään, jalan koko kasvaa ja tämä yhdistettynä pieniin jalkineisiin altistetaan jalkaterä ja varpaat kiputiloille sekä asentopoikkeamille.


Jo lievä ylipaino kasvattaa riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen. Jalkaongelmien esiintyvyys diabeetikoilla on selvästi muuta väestöä yleisempää. Ongelmia ovat esimerkiksi krooniset haavaumat, joiden paraneminen on hankalaa. Riski haavaumien saamiseen kasvaa vuosi vuodelta samalla kun ilmaantuu muita diabeteksen liitännäissairauksia kuten ääreishermojen häiriöitä. Neuropatia, kudosten ja nivelten jäykistyminen ja valtimoverenkierron heikkeneminen ovat monen jalkaongelman aiheuttajia.


Ikääntyneiden yleisimpiä jalkavaivoja ovat jalkaterien ja varpaiden asentomuutokset, kuten vasaravarpaat ja vaivaisenluut. Myös iho-ja kynsimuutokset ovat yleisiä esimerkiksi kovettumat ja känsät sekä paksuuntuneet kynnet ja sienikynnet. Ihomuutoksiin liittyy myös alaraajojen verenkierron heikkeneminen, josta aiheutuu ihon oheneminen, turvotuksen lisääntyminen, haavojen hidas paraneminen ja ihon vaurioituu herkästi. Nivelten jäykistyminen on myös yleinen vaiva ja voi johtaa jalkojen omahoidon hankaloitumiseen. Tyypillisiä vaivoja voivat olla myös päkiän leviäminen ja päkiän rasvapatjan surkastuminen.


Vaivaisenluun syntymistä ruokkii alaraajojen linjausmuutokset sekä liian kapeat jalkineet. Vaivaa voi ehkäistä valitsemalla kärjestä tarpeeksi tilavia jalkineita, erilaisten harjoitteiden avulla ja varvasortooseilla. Jos vaivaisenluu haittaa päivittäin elämää, virheasento on hyvin suuri ja kivulias se voidaan tarvittaessa hoitaa leikkaushoidolla.


Kovettumien syntymiseen vaikuttava tekijä tulee selvittää ja poistaa mahdollisuuksien mukaan jotta saadaan katkaistua kovettuman syntyminen ja hoito kierre. Yleisimmät paikat joihin kovettumaa syntyy ovat kantapäässä hevosenkenkämäisesti, päkiä ja vaivaisenluun sivut. Paras hoito kovettumille on tehostettu rasvaushieronta tarpeeksi runsaan rasvaprosentin omaavalla voiteella. Jalkahöylän tai raspin käyttöä tulisi välttää. Myös jalkaterän alueen lihasten vahvistaminen voi olla paikallaan, sillä se voi olla syy kovettumien syntyyn.


Känsien aiheuttaja on paine ja hankaus. Aiheuttaja on yleensä jokin jalkaterän virheasento tai jalkine. Jalkaterapeutti auttaa ja ohjaa tarvittaessa kenkien valinnassa ja opastaa valitsemaan oikean kokoiset kengät. Jalkaterän erilaisiin virheasentoihin voidaan puuttua harjoitteilla, pohjallisilla ja ortooseilla. Känsän jalkaterapeutti poistaa veistä käyttämällä, joka on kitkaton tapa poistaa ihomuutos.


Kynsien hoidossa ikääntynyttä voivat auttaa läheiset ja jalkojenhoidon ammattilaiset. Jos kynnet ovat paksuuntuneet, kasvavat sisään tai jos niissä on kynsisientä tulisi ammattilaisen hoitaa kynsien lyhennys ja ohennus sekä ohjata niiden omahoidossa.


Jalkaterapiassa hoidetaan jalkojen kiputiloja, vammoja ja erilaisia jalkavaivoja kuten vaivaisenluut ja vasaravarpaat. Esimerikiksi levinnyt päkiä ja päkiän rasvapatjan surkastuminen on vaiva, jonka hoitona voidaan käyttää pohjallisia sekä toiminnallisia harjoitteita. Ensin tehdään kattavat alaraajojen tutkimukset jonka jälkeen valitaan sopiva hoitomuoto asiakkaan kanssa. Usein harjoitteilla pyritään vahvistamaan heikentyneitä jalkaterän ja alaraajan lihaksia niin että levinnyt päkiä ei tuottaisi enää kipua.


Jalkaterapeutti (AMK) on terveydenhuollon ammattilainen ja jalkojen spesialisti. Hän auttaa sinua kaikissa jalkoihin liittyvissä kysymyksissä ja ongelmissa. Terveydenhoidolliseen jalkahoitoon voit tulla ikäviempienkin ongelmien kanssa ilman häpeätä, jalkoja on monen näköisiä ja meillä on kaikkien vaivoja hoidettu.  Meillä hoidetaan päivittäin vaativiempienkin jalkojen vaivoja kuten esim. syyliä, känsiä ja sieni infeftioita. Lisäksi tarjolla on täsmähoidot (15-30min) kuten esim. säännölliset kynsien leikkaukset tai yksittäisen vaivan hoidot. Tarjolla on myös laadukkaita jalkojenhoitotuotteita johtavilta jalkojenhoitobrändeiltä, myös diabeetikoille.


SYYSTARJOUKSENA jalkaterapia tai terveydenhoidollinen jalkahoito 60min vain 59€

Tarjous voimassa aukioloaikoina lokakuun 60min varauksille.

Eläkeläisille arkipäivisin jatkuvana tarjouksena 5€ alennus hoitoihin normaali hinnoista.

Olemme keräneet palautetta ja asiakkaat ovat kokeneet että meille on turvallista ja mukava tulla hoitoon. Jalkaterapeutilla on työssään aina korkea hygieniataso ja hän käyttää asianmukaisia suojavälineitä ja desinfiointiaineita. Meiltä saat halutessasi kertakäyttöisen maskin käyttöösi hoidon ajaksi.


Tervetuloa meille hoitoon ja hyvää syksyä kaikille, pitäkää jalat kuivina ja lämpiminä!